Kirjoittaja
Sisu, tuo rauhallinen yksineloontaipuvainen laumasielu ja hänen ajatuksensa. Ristiriitainen. Mitä Sisusta?
Mistä nimi: Monen sattumuksen kautta. Pääasiassa lempinimi nimestä Zizuka.
|
06.05.2012 - 11:13
Piti kirjoittaa jonkinlaista tarinanpätkää isä Fernandon (nimi muuttuu kyllä, en halua pitää sitä Fernandona) ja Belliksen vuoropuhelusta.
Päädynkin toteamaan, että minua suuresti mielityttää ajatus, että voin tuhota erään ihmisen roolipeliuran Andriaanassa melkein sormia napsauttamalla. Sen lisäksi hymyilyttää tieto, kuinka se kaivaa omaa hauntaansa hienolla lapiolla. En ole sadisti, olen vain kyllästynyt. 29.04.2012 - 19:26
Nauruni on parhaimmillaankin vain kirkumista tai säälittävä "ähähähähää-ähähhäh hääh häh hää".
15.04.2012 - 22:06
Madame Puolikuu
Kehräätte valheita
kuin parasta silkkiä
ja punotte juonia kuin taitavin lukki
verkkonsa keskellä vaanien
Huhuista,
juoruista ja kuulopuheista
erotatte totuuden valheesta,
en ymmärrä miten teette sen,
pelkään teitä.
Ketun tavoin livahdatte
karkuun, kun jonkun
päästyä liian lähelle,
eivätkä ratsastajien ajokoirat
tavoita teitä
kiivettyänne puuhun, ylvääseen
torniinne tai korkealle vuorelle,
josta katselette meitä vähäisempiä
Kavahdan teitä, kuin säikky
hevonen varjoaan.
--- Madame Puolikuu, sanoi hän ja nosti hattuaan Olette jotain suurenmoista, jotain uniikkia, hän jatkoi laskien fedoransa harmaantuneille hiuksilleen Yhdessä hetkessä olette aristokraattinen suloinen leidi, joka ei tiedä maailman pahuudesta mitään seuraavassa keskustelenkin mitä etevimmän tarinankertojan ja valehtelijan kanssa lopulta huomaan tulleeni huijatuksi: ette ole mitään näistä Madame Puolikuu, hän jatkoi Lukin tavoin kudotte verkkoja, jotta kärpäset jäisivät ansaan ja kehräätte valheita kuten silkkiperhosen toukka kehrää silkkiä ette suojaa ketään, haluatte vain kaikki satimeen, hän totesi hymyillen veijarijumalan hymyä Kuinka pelkäänkin teitä, kavahdan ja vieroksen ajatusta asettua tiellenne, vaihtaessanne kasvojanne ja olemustanne lailla kuutamon, jonka mukaan olette nimetty, hän kertoi ja kopautti sormellaan nenänsä vierustaan, koska tiedän häviäväni, koska olen vain vettä ja te olette kuu ja kuu on aina vetänyt puoleensa minunlaisia hulluja 13.04.2012 - 21:33
Maikki Ahoy: ÖRÖMÖR
[21:21] Maikki Ahoy: sairasta [21:24] MykkäRadio: joo [21:24] Maikki Ahoy: ziki :) [21:30] MykkäRadio: Kerro [21:30] MykkäRadio: Mitä [21:30] MykkäRadio: Rakasta minnuu [21:31] Maikki Ahoy: onpas vaativaa xd [21:31] Maikki Ahoy: rakkauteni [21:31] MykkäRadio: Ei ole vaativaa, kun lähtee silleen, vähän kuin hengittäminen [21:31] MykkäRadio: Rakasta minua autonomisella hermostollasi [21:31] Maikki Ahoy: romanttisesti sanottu [21:32] Maikki Ahoy: kun tartkemmin ajattelee niin kyllä se oli oikeasti 31.03.2012 - 21:04
"The Jack and Rose of the unsinkable Destiel….
We’ve upgraded to a submarine, you see."
27.03.2012 - 19:03
Haluan pysyä paikallani
liikkumatta, koska joka askel ja hetki vie lähemmäksi määränpäätä kuolemanmarssilla. 24.03.2012 - 21:32
Mitä. Mitä jos. Mitä jos Daphne on sekotus kaikkia tärkeitä persoonia? Siis niiku. Anna. Ja tuota. Meg. Ja tietysti Dean. Mut siis. Jos se on sekotus?
|