Sisko lähti takaisin Kajaanin ja veli lähtee varmaan neljän aikoihin kohti Jämsään. Olen "yksin kotona" seuraavat viisi päivää. Kumma, miten huone näyttää siistimmältä, kun siellä ei ole yhden ylimääräisen henkilön tavaroita. Tervetuloa kylään.

Mutta sain tv:n huoneeseeni. Kiinnitin siihen Wiini ja nyt kärtän tilaisuutta hakea vanhempien huoneesta käyttämättömän digiboksin siihen lisäksi -- jos vaikka haluaan sitten katsoa jotain joltain kanavalta. Aamu-uutiset olisivat aika kivat. Sääli vain, että Wii ja tv itsessään ovat suhteellisen vanhoja, ainakin parin vuoden takaa, joten en voi liittää ulkoista kovalevyäni suoraan tv:seen. Joudun käyttämään tietokonetta välikappaleena, mutta pystyn elämään tämän kanssa.

Sain hannahilta Gilmoren tyttöjä pari tuotantokautta. Onnistuin kuitenkin, krhm, kusemaan jotenkin kovalevyn liittämisen koneeseen, joten en saa mitään itselleni. Toivottavasti en hajottanut itse lainakovalevyä.

Mutta katsoin uusimman jakson Doctor Whota. Ensimmäistä kertaa hetkeen jakso, joka oikeasti laittoi pään solmuun.
"Nimesit sitten tyttäresi ystäväsi mukaan, joka olikin kaiken aikaa tyttäresi."