Opiskelen etiikkaa miettimällä, millä hahmoni perustelevat tekonsa ja millaisia hahmoja ne ovat. Tämä on aika hauskaa, ehkä liiankin hauskaa, minusta.
Lajittelua hieman vaikeuttaa, että ne kaikki kunnioittavat aivan liiaksi tarkoitus pyhittää keinot -oppia.

Rénfais on lähimpänä poikkeusta. Se on valmis tekemään lähes mitä tahansa saadakseen valtaa: huijaa, valehtele, laittaa alaisiaan hoitamaan asioita. Keinoja on monia.
Sillä on kuitenkin jokinlainen moraali taustalla. Se ei ole ihan niin valmis käyttämään kaikkein ikävimpiä keinoja (kuten vaikka Bellis, mutta Bellis lähentelee luokkaa puolikuu ja puolikuut ovat... puolikuita), kuten vaikka kiduttamaan saadakseen haluamansa asian. Rénfais manipuloi, ehkä kierompi tapa käyttää valtaa verrattuna väkivaltaan, ympärillä oleviaan ja yrittää ohjata kaikki sen haluamaan suuntaan.
Se on myös huomattavasti tutuilleen ja läheisilleen. Ei yhtä häijy pyrkimystensä täyttymisen kanssa, enemmän yrittää neuvotella ja käyttää argumenttia "minä olen vanhempi, kokeneempi ja loogisempi, olen siis oikeassa".

Josta pääsemme Bellikseen, tuohon eläkeikäiseen puolikuuhun, joka käyttää ikäänsä yhtenä aseenaan sukulaislapsiaan vastaan. Sen koko asennoituminen nuorempaa sukupolvea kohtaan on "hiljaa ja kuuntele, minä tiedän, koska olen vanha". Belliksen eduksi, se tietää asioista yhtän sun toista.
Alunperin Belliksen piti olla mukava henkilö, joka tiesi, mikä oli oikein ja mikä väärin eikä tehnyt turhia väkivallantöitä eikä koskenut viattomiin (samalla sillä piti olla kuuhulluuskohtauksia, mutta poistin sen ominaisuuden tajuttuani, etten ole käyttänyt sitä ja kuinka typerä koko ajatus oli) eikä varsinkaan pentuihin. Sen piti olla kiva puolikuu, kiltti puolikuu. Nyt Tarinankertoja on matkalla kohti despoottiutta ja machiavellismia. Se valehtelee, huijaa, huiputtaa, käyttää likaisia temppuja ja tappaa, jos siitä on hyötyä. Se kaunistelee syytä verikostoon ja listii päästäkseen valtaan. Se tekee myös kaiken tietoisesti.
Harvinaista ollakseen puolikuu, Bellis käyttää järkeään. En tarkoita sitä, että puolikuu olisi tyhmä (kaikilla pelaajilla olkoon jokin käsitys hahmonsa ÄO:sta), mutta olen tottunut ajattelemaan, että keskivertopuolikuu ei harkitse tekojaan kahta seuraavaa iskua pidemmälle. Ne ovat enemmänkin jotain, joka käyttää raakaa voimaa eikä juonittele sen suurempia. Ne ovat kaoottisia hahmoja, jotka toimivat pienestä ärsytyksestä. Bellis puolestaan elämänsä ehtoopäivinä on alkanut olla yhä enemmän se, joka suunnittelee ja siirtää pelinappuloita laudalla. Se miettii asioita, puntaroi ja käy läpi useita vaihtoehtoja, joista valitsee itseään eniten hyödyttävimmän. Toisin kuin muut puolikuut, se myös käyttää muita persoonia edukseen, eikä ole tekemässä kaikkea itse. Se on hämähäkki, joka istuu verkkonsa keskellä odottaen pahaa-aavistomattomia paarmoja verkkoonsa.
Kuten kaikki puolikuut, Belliskin on egoisti. Se ei ole hedonistinen egoisti vaan lähentelee jokseenkin, anteeksi termi, altruistista egoistia. Se tekee asioita, joista sille on eniten hyötyä keinoja kaihtamatta, eikä se ole huonoimpina päivinä parhainta seuraa. Se on kuitenkin valmis uhraamaan itsensä (ennemmin kyllä muita), jotta sen sukulaiset höytyisivät. Taustalla kytee myös ajatus, että se hyötyy itsessään siitä, että sen veljen- ja siskonlapset höytyvät. Bellis on hyvin nepotistinen.
Sen lisäksi, että Bellis on egoisti despootti, joka hallitsee machiavellilaisin tavoin, Tarinankertoja on realisti. Se pitää pään kylmänä jalat tukevasti maassa eikä odota tulevaisuudelta mitään muuta kuin oletettuja tapahtumia.

jatkuu, jos on jatkuakseen