Siivosin alpalan kakat kolmen päivän ajalta pois. Jokaisesta karsinasta vähintään kolme kottikärryllistä ja normaalisti koko laitoksen siivoaminen veisi kaksi tai kolme kärryllistä.

Näytin väsyneeltä ruokapöydässä -- tarkoituksella. Kyynärpäillä nojaaminen pöytään, pään hautaaminen kämmeniin, ohimoiden hieronta ja syvä huokailu, tadaa, teatteriaalinen väsymyksen näyttäminen. Isä kysyi, että oliko flunssa iskemässä päälle. Vastasin virnistäen, että sillä voisi ostaa aikaa. Isä nauroi ja mainitsi taidehistorian... tehtävän, jota teen. Tehtävän tekeminen on täyttä helvettiä.

Ihmisille pitää antaa aikaa. Mihin tahansa se ikinä onkaan, täytyy antaa aikaa. Minä ainakin sulattelen jotain asiaa parin tunnin aikana, hinkkaan sen puhki ja lopulta hyväksyn asian. Minusta se on helpointa.
Vaikeus tulee kuitenkin, kun työrmää aivan uuteen puoleen ihmisestä. Hämmennyn, tuijotan tyhjään ja kysyn retorisesti, mitä on tapahtumassa, miksi se nyt tuolla tavalla tekee, miksi se kuulostaa kiukkuiselta.

Bejeweldin pelaaminen on hauskaa.

Tulisipa syksy, olisipa jo toukokuu, akku on melkein tyhjä.