Kolmas päivä menossa omilleen muutosta. Tämä 80-luvulla rakennettu kerrostalo, jossa ei ole sisärappua, on oikeastaan ihan kiva asuttava, eikä neljänhengen solun muista asukkaista, kolmesta opiskelijastakaan ole ollut harmia. Enkä usko, että heistä tulisi harmia, koska ovat vaikuttaneet oikein mukavilta ihmisiltä. "Oma seinänaapurini" on varsinkin suorastaan mahtava.

Hassua kuitenkin huomata, että on, taas vaihteeksi, porukan nuorin ja pienin. Muut vaikuttavat niin kokeneilta ja aikuisilta, että tunnen olevani taas 16-vuotias teinityttö, joka ei oikein tiedä, miten pitäisi olla isompiensa seurassa. Joudun muistuttamaan itselleni, että kuutonen kannattaa kääntää toisinpäin ja selviän varmasti, sillä mikä ei tapa, vahvistaa.

Nyt lähden pyöräilemään (toivottavasit pyörä on tallessa, muuten kestää matka) kohti Maksilaa ja Hauenkoukkua. Jos vaikka en eksyisi.