Siinä on tämän otteen aloituskuva.
Aloittakaamme kolme päivää sitten tapahtuneesta, eli keskiviikosta.
Keskiviikko nyt alkoi tavalliseen tapaan, mutta kaikeksi järkytyksekseni huomasin, että luokkalainen (jonka luettelen sille inhottujen osastolle) oli sitten ottanut vapun aikana nenäkorun. Tuskin on turha mainita, että minäkin tahtoisin nenäkorun, puhumattakaan kulmakorusta.
Ei siinä mitään. Kyseisestä hetkestä lähtien, olen laskenut ajankohtaa, milloin voisin hankkia kyseisen lävistyksen.
Matikan tunnilla katsoin tylsistyneenä ulos ikkunasta ja eikös siellä sitten satanut kaatamalla. Luokan sijainti oli melkeinpä otollinen ulkoilman havainnoinnille. Toinen kerros ja ikkuna koulun etupihalla.
"Rakas" ystävämme Perttu sitten alkoi ilmeisesti miettiä, että tuleeko siellä rakeita vai sataako lunta. Matikanopetta sitten riensi tämän henkilön luokse ja kuulin tälläisen selityksen.
"Ei, kyllä se on rakeita. Katso nyt, ne pomppaavat tuosta asfaltilta."
Kyseinen lausahdus jäi vallan mainiosti mieleen.
Hypätkäämme sitten myöhempään iltaan, ehkä noin kello kuuden paikkeille.
Siskon kanssa olimme jääneet kylälle ja Viivi sitten painuikin johtamaan omaa pientä laumaansa. Reippaana tyttönä en jäänyt odottelemaan siskon paluuta vaan painuin suorinta tietä sitten Kipinälle. (Aika typerä nimi nuoriso -mikä lie- talolle.) Nopeasti kierreportaita yläkertaan ja sitten istumaan sohville Ullan, Hanskin ja yllätysvieraan Katjan kanssa. Manga -kerho kokoontui sitten varsin pienessä porukassa. Lukion tänä keväänä lopettanut Teppo kertoi soitoin jälkeen, ettei tule, Reeta oli kipeänä ja Liina ties missä ja Nilla ja Krisu ilmeisesti olivat paikalla vain Tepon takia.
Siinä sitten istuttiin iltaa ja heitettiin läppää mistä asiastakin. Aloituskuvakin on tästä ajan kohdasta. Puhuttiin kouluruuasta ja sitten tulimme siihen tulokseen, että joku päivä se kasvattaa monta pientä jalkaa ja lähtee painelemaan kohti kouluruuan luvattua maata.
Samalla kuulin myös matikanopettajan muitakin kommentteja. Eräs tyttö Ullan luokalla oli todennut matikan laskuista näin: "En mä osaa näitä saatana." Johon taas kyseinen opettaja oli vastannut: "Ei minun nimen ole Saatana."
Tortainana ei sen suurempaa, kuin se, että oli liikunnassa jalkapalloa. Sekin meni minun kohdallani överiksi. Liikunan suosio on minun kohdallani laskenut kuin lehmän häntä. Siispä ei voitu odottaa kovinkaan suurta yritystä.
Ensiksi piti sitten harjoitella haltuun ottoja. Aluksi kaikki nyt meni ihan hyvin, mutta sitten alettiin harjotella rinnalla haltuun ottoja. Olkapäät taakse ja sitten eteen. Helppoa teoriassa, mutta yritä siinä sitten tuulipuku päällä. Ei kiitos. Kyseisesta kohdasta muuten on kuvakin, joka varsin vastaa tunteitani.
Saman päivän aikana partiossa sitten kerrattiin mitä pitäisi ottaa mukaan retkille. Lopulta päädyimme pelaamaan korttia, mutta yhden vartiolaisen hokiessa, että hän ei osannut, lapsukaiset alkoivat kinuta ulos menoa. Vastustin äänekkäästi ja perustelin, että siellä sataa. Eipä minua uskottu, mutta sain jäädä sisälle ja muut sitten menivät leikkimään mitä leikkivätkin.
Kommentit