Minut saatiin kirjoittamaan tänne. Jeps. Vuosi siitä kun viimeksi kirjoitin. Enkä pyytele anteeksi, koska en tunne tarvetta siihen.
Viikko sitten yritin kyllä kirjoittaa tänne. Siitä olisi tullut pelkästään vuodatus pelkästään minusta, että olenko ihminen, joka on täysi paskiainen vai silti vain ihminen. Pikkuveljen väliintulo kuitenkin esti sen vuodatuksen kirjoittamisen valmiiksi.

Mutta joo. Olen nyt lukiolainen, mallia ykkönen. 09B on ryhmäni ja ryhmänohjaaja "Hessu" on yksi maailman mukavimmista ihmisistä. Tai ainakin minä pidän hänestä. Matkustin viime vuoden Farmarista, Kokkolasta Keuruulle, kolmen tunnin ajan samassa autossa hänen kanssaan Roald Dahlia kuunnellen. Loppumatkasta alkoi sataa kaatamalla vettä, mutta sininen (ja täynnä rojua oleva) auto oli mitä kotoisin paikka sillä hetkellä.

Olen opetellut kehräämään lankaa villasta. "Tyttö tekee lankaa!" Ei, tyttö ei tee lankaa, tyttö kehrää. Kissat kehräävät parantuakseen tai rauhoittuakseen. Minun pitäisi kehrätä lisää valkoista villaa myssyäni varten. Rukki vain kitisee niin pahasti, ettei jaksa kuunnella sen meteliä.

Lukiossa olen selvinnyt tähän asti aika hyvin. En selviä ruotsissa enkä pitkässä matikassa, mutta en ole kuitenkaan joutunut uusimaan mitään. Olen kuitenkin sitä tyyppiä, jonka mielestä kerran tehty on kerran tehty, eikä sitä pidä mennä korjaamaan. En osaa pilkuttaa oikein kirjoitusta enkä oikeastaan osaa lauseenvastikkeita, vaikka käytänkin niitä ahkerasti. Olen silti suhteellisen hyvä kirjoittaja omasta mielestäni.

Meille on hankittu uusi koira. Edellinen kuoli kaksi vuotta sitten joulun jälkeen. Tämä uusi olento, nelikuinen owczareck podhalanski, tuntee nimen Vira. Siitä tulee työkoira, joka vahtii suurta maatilan pihaa suurpedoilta. Ja riippuen siitä miltä tuon lonkat näyttävät kasvuiän jälkeen siittä saattaa tulla uros jalostukseen. Virasta tulisi siis näyttelykoira, vau. Olisikohan minusta siihen? Tai äidistä? Äiti varmaan siitä alkaa sitten pitämään huolta, kun minä muuta sitten joskus opiskelemaan jonnekin. Haluan Joensuuhun -- älkää sanoko mitään! Se on minusta nätti kaupunki.

Sain yhden masennuskohtauksen tänään. Ehkä aloituksena oli tunne siitä, ettei selviä matematiikassa. Uusi kurssi alkoi juuri tänään ja tuntui äkisti siltä, etten tajunnut yhtä tehtävää. Nauroin melkein ääneen, kun huomasin ajatelleeni taas kerran liian monimutkaisesti.
Masennus jatkui sillä, kun huomasin vuotavani verta. Jep, menkat alkaneet jälleen kerran ja pitäisi sitten kulkea side pikkuhousuissa seuraavat viisi päivää. Ajatus siitä, että vuodan verta, enkä hallitse sitä on ahdistava. Haluan hallita asioita, edes jonkin verran. Haluan hallita itseni. Ei saa päästää haltijaansa valloileen, ai jaij.
Ja sitten tuntui siltä, että en jaksa koulussa olevia ystäviäni. Se aiheutti lopulta itkukohtauksen -- rajun sellaisen. Sain purettua tunteita ulos ja todeta, etten halua olla nainen, enkä oikeastaan halua olla mieskään. Pidän enemmän Eliitistä, kuin muista. Haluan sulautua massaan, mutta kuitenkin erottua. Haluan olla normaali, mutta silti olla hieman erilainen kuin muut. En halua kihlautua, enkä mennä naimisiin, ennen kuin olen valinnut kenen kanssa vietän sitten loput elämääni. Haluan puolisoltani (mies tai nainen, juuri nyt en välitä siitä kumpaa sukupuolta) kaveruutta ja luottamusta. Ehkä enemmän kaksi ystävää kuin rakkautta ensisilmäyksellä.

Jep. Syvällistä. Inhoan syvällisiä keskuteluja. Niissä pitää perustella. En jaksa perustella, koska elän kuitenkin niin paljon tunteella ja virtaukseni mukana. Inhoan kuitenkin kuulla sitä, kuinka joku lukee tunteitani kuin avointa kirjaa. Se tuottaa alastomuuden tunteen ja sen jälkeen ahdistaa. Aivan kuin minulla ei olisi salaisuuksia.

Viime päivät olen kyntänut Sherlock Holmes kink memeä läpi ja kuunnellut Ismo Alankoa. Miettinyt hiljaa, miten pitäisi "Rakkaus on ruma sana" -laulun kappaleet kääntää englanniksi. Pitäisikö kääntää kaikki? Vai jättää jotain paikalla? Se avaa paremmin laulua, jos jättää joitain sanoja auki. "Rakkaus" is ugly word, "kaipaus" rings more beautifully, "rakkaus" is ugly word, rape of poets. Samalla tullut siihen tulokseen, että aika monta Alangon kappaletta voisi käyttää (hyväkseen) kertomaan Hetaliassa Venäjän ja Suomen suhteeseen. Kuinka he inhoavatkaan toisiaan, mutta silti haluaa tuntea toisen ihon ihollaan. Olen näköjään toivoton romantikko, joka on ihastunut "puhtaasseen" rakkauteen.
Like a curse word is love of north.

Voin hyvin. Toinen silmäluomi on kuitenkin atooppisen ihottuman (siis normaalia pahemman ihottuman) vallassa ja pitäisi saada terveydenhoitajalta uusittua resepti sen hoitoon. Ehdin huomenna sen tekemään. Tunnen itseni pirteäksi. Olen jaksanut viimeisen... kuuden päivän aikana kirjautua meseen ja keskustella ihmisten kanssa.

Erosin Andriaanasta viime vuoden puolella. Syynä oli ihan rehellisesti se, etten ollut kokonaiseen vuoteen aktiivinen siellä. Vähän käväisin ja palasin takaisin koomaan. Syynä saattoi olla lukion vaativuus, mutta eipä oikeastaan. Omasta laiskuudestani (ja kyllästymisestä) lopettaminen loppui.
Haluan kuitenkin tehdä jotain vanhoilla hahmoillani. Piirsin Tringan tässä yksi päivä Freyan kanssa. Freyan suunnittelin Tringan tilalle lahkolaisnartuksi. Olisi ollut enemmän impulsiivinen kuin Tringa ja tuittu ja suorastaan täysi narttu, mutta en sitten tehnyt. Voisin piirtää Belliksen siihen kuntoon, mihin minun oli se pitänyt piirtää ja suunnitella hahmon luonteen uudeksi, ihan vain oman hupini vuoksi, jos vaikka jaksaisin. Voisin piirtää Kirosiiven sekä Grathin, Graapan ja jopa Mömmön, jolla en koskaan pelannut. Rocciotakin voisin piirrellä ja skannata työt. Laittaisin Parsalle fanartiksi, vaikka vain piruuttani.

Huomenna on talviliikuntapäivä. Ei oikeastaan huvittaisi mennä. Päivä alkaa saksalla (Miksi minä oikeasti valitsin saksan? En kyllä jaksa ensi vuonna, venäjää jatkan) kahdeksalta. Sitten jossain välissä on hankifutista Tervan uudella kentällä ja sitten kenties pääsee kotiin.
Ensi viikolla on hiihtoloma. Olen kotona ja ilmeisesti siivoan sitten huusvollia, koska pikkuveli menee rippileirille ja talo pitäisi näyttää jotenkin edustuskelposelta. Isoäiti oli kylässä viime viikolla ja oli siivonnut puolet keittiönkaapeista. Ja voisihan se olla mukavaa vaihtelua asua kerrankin täysin puhtaassa talossa.
Hiihtolomma lupasin kirjoittaa kappaleen 47 Ei meillä ole ongelmia -tarinaan. Olen jumittanut sitä jonkin verran (selvä, hyvinkin paljon) ja pitäisi oikeasti tehdä jotain sen kanssa.

Jatkan nyt CMX:n tahtiin keskustelua mesessä Eliitin kanssa. Harvoin sanon tälläistä, mutta mie taidan oikeasti rakastaa teitä. Platonisesti, mutta silti. Luulen, että olisin huomattavasti hengettömämpi, jos en olisi tutustunut teihin.

Kiellän sanomasta enää sanaakaan
Olen kyllästynyt puheen horinaan
sekä
sanokaa minun puhuneen