Piti kirjoittaa jonkinlaista tarinanpätkää isä Fernandon (nimi muuttuu kyllä, en halua pitää sitä Fernandona) ja Belliksen vuoropuhelusta.
Päädynkin toteamaan, että minua suuresti mielityttää ajatus, että voin tuhota erään ihmisen roolipeliuran Andriaanassa melkein sormia napsauttamalla. Sen lisäksi hymyilyttää tieto, kuinka se kaivaa omaa hauntaansa hienolla lapiolla.
En ole sadisti, olen vain kyllästynyt.