Tuntuu aika säälittävältä, että menen lukemaan kaverini blogia, huomaan siellä jonkin kommentin, joka häiritsee ja tulen tänne purkautumaan. Kuka meistä on oikeasti niin vahva kuin väittää olevansa, tch, en minä ainakaan.

Syksyllä onnistuin suututtamaan blogi!kaverini piirtäjä!ystäväni kanssa (nuo !-merkillä erotetut on vain selventämistä varten) kanssa. Menimme muualle, kun olisi pitänyt olla jotain "yhteistä". Mitä yhteistä muka on istua ja tuijotella lappuja, joihin on liimattu kontaktimuovilla eri hahmoja ja kertoa niillä tarina? Minusta siinä touhussa on mennyt jo kaikki hohto. Kuitenkin, piirtäjä ja minä menimme tietokoneelle, etsimme jotakin. Ja bloginpitäjä tahtoi meidät takaisin. Takaisin tekemään mitä?

Onnistuin sanomaan jotain, mikä toi bloggarille tämän tapauksen mieleen. Ja mieli taitaa olla edelleen karhea tämän tapauksen jälkeen. Voi anteeksi, ettemme jaksa olla koko aikaa miellyttämässä sinua ja toimimassa seuraneitinäsi. Anteeksi, ettemme ajattele, sitä, että sinutkin on joskus jätetty. Meidät kaikki on jätetty joskus, aivan varmasti. En tiedä piirtäjän menneisyyttä kokonaan, enkä bloggarin, mutta rassaase silti jos ei pysty unohtamaan ja hyväksymään, ettei voi olla koko ajan huomion keskipisteenä. >8/

Äh, menen tekemään saksasta ne muutamat kotiläksyt, jotka annettiin lomalle. Sitten menen hakkaamaan ToS 2:sta läpi ja palautan maanantaina, oli läpipelattu tai ei.

M//. Toisaalta, hittoapa minun tulisi kiukuta. Olen pahoittanut mieleni siitä, että hän on pahoittanut mielensä. Tämä kertoo joko sen, että A) olen ihminen tai B) olen idiootti. 
Saksa ei suju. Pitänee mennä opolle sanomaan, että haluan sen hevonhelkkariin lukkaristani.